Lähes neljän vuoden hiljaisuuden jälkeen norjalaisen 1349:n leirissä alkoi viimein tämän vuoden alulla huokua, minkä seurauksena joukon neljäs albumi on viimein todellisuutta. 1349 ei ole ihan tavallisin mahdollinen norjalainen black-metal joukko, sillä bändi on jo kolmella aiemmalla albumillaan ehtinyt jakaa ajatuksia kirjavasti. Joillekin bändi on edustanut geneeristä black-metal soosia, toisille joukko on taas ollut piristävän räväkkä poikkeus brutaalimman black-metallin suunnalla ja on bändiä tietenkin lähestytty myös jonkinlaisena all-stars-joukkiona, vaikkei 1349 varsinaisesti lajin tunnetuimmista nimistä koostukaan. Lähestyipä bändiä millä tahansa tavalla, liikkui 1349 kolmella ensimmäisellä albumillaan jatkuvasti äärimmäiseksi ja saavutti vuonna 2005 julkaistulla Hellfirella eräänlaisen lakipisteen tyylissään. Tämän takia ei olekaan ihme, että Revelations of the Black Flame tekee todella selvän eron bändin aiempiin tuotoksiin ja itse asiassa vielä hieman enemmänkin.
1349 teki jo paljon ennen Revelations of the Black Flamen julkaisua selväksi, että suunta tulee muuttumaan ja tämän saattoi arvata myös siitä seikasta, että albumin valmistelussa oli mukana myös muuan Tom G Fischer (ex-Celtic Frost). Ennakkoon 1349 lupaili sukeltavansa syvälle mustan metallin, ambientin, noisen ja industrialin epäpyhän ristisiitoksen maailmoihin, eikä nyt tuloksien ollessa kuultavissa voi ainakaan väittää, etteikö väite pitäisi paikkaansa. Revelations of the Black Flamea on täysin turhaa lähestyä hamutessaan suoraviivaista ja rujoa black-metallia nopeine tempoineen aiemman 1349:n tavoin. Sen sijaan albumi on lähes läpeensä tummasävyistä ja hidastempoista äänimaisemien luontia toisinaan hieman rosoisemmin ja toisinaan hieman moniulotteisemmin. Ottaen huomioon sekä 1349:n historian että sen valitseman tien haasteellisuuden, ei Revelations of the Black Flame ole läheskään niin itsestään selvä tapaus kuin edeltäjänsä. Sen sijaan albumin muutamat ensimmäiset pyöräytykset kuluvat lähinnä 1349:n ja vokalisti Ravnin uutta ilmettä ihmetellessä, minkä jälkeen onkin aika yrittää ottaa selvää, millaisiin tuloksiin 1349 oikeastaan yltää.
Ajatus todella kieroutuneesta ja mustasta ambientmaisesta metallin ja monien muiden suuntauksien yhdistelmästä on todella kiehtova, mutta samalla äärimmäisen hankalasti toteutettava keitos, kuten historiakin on osoittanut. Kolmen toinen toistaan vahvemman black-metal albumin ja Revelations of the Black Flameen uppoutumisen jälkeen on vain myönnettävä, että 1349 on tällä kertaa ottanut todella suuren harhaloikan. Minimalistisuus ei ole koskaan ollut helppo asia toteuttavaksi tyylitajuisesti musiikissa ja vielä vaikeampaa se on nimenomaan näinkin synkässä ja raadollisessa materiaalissa, mitä 1349 edustaa. Revelations of the Black Flame ei yksinkertaisesti käynnisty missään vaiheessa ja pääasiassa albumi koostuu hajanaisista pörinöistä, kilkutteluista, huminoista ja hetkellisistä purkauksista, joiden ohella koko albumin varrelta on mahdollisuus löytää vain muutamia kokonaisuuksina vaikuttavia tunnelmia lähinnä Hornsin, Mistanthropyn ja elävämmän At the Gaten varrelta. Kun 1349:lla on tarkoituksena luoda voimakkaita tuntemuksia aiheuttavia tunnelmia ja tuloksena on vaarallisen musiikin sijaan lähinnä hissi-black-metallia, ei tulosta voi juuri kehua.
On hyvinkin mahdollista, ettei 1349 olisi enää kolmen näennäisesti samankaltaisen albumin jälkeen kyennyt luomaan mitään uutta ja erityisen kiinnostavaa samaan suuntaukseen, minkä takia Revelations of the Black Flamella kohdattavan uuden tien valinta on varsin ymmärrettävää. Tämä ei kuitenkaan vaikuta millään tavalla siihen seikkaan, että Revelations of the Black Flamella kuultava kyhäelmä erilaisia mustia tunnelmia on vähintään ankara mahalasku koko tekijäryhmälleen. Ensimmäisillä pyörityksillä vielä luuli kuulevansa sitä totuttua ja tuttua 1349 rymistelyä, minkä seurauksena jäikin lähinnä odottamaan, milloin albumi lähtee tässä mielessä käyntiin. Kun lopulta oli sisäistänyt Revelations of the Black Flamen täysin uuden 1349:n maailman, alkoi seuraavaksi odottaa, milloin albumi paljastaa ne syvimmät ja vaarallisimmat tunnelmansa kaiken pirstaleisen kohkaamisensa keskellä. Valitettavasti albumi antaa odottaa tätä hetkeä edelleen, ehkä ikuisesti. |
