Puhuttaessa rakkaan eteläisen naapurimme Viron raskaan musiikin tarjonnasta, nousevat lähes poikkeuksetta nykyisellään ensimmäisenä esille nimenomaan muutamat folk-metalliset nimet, joista Metsatöll on tullut viime vuosina suomalaisille enemmän kuin tutuksi. Eestillä on kuitenkin paljon enemmänkin annettavanaan metalliselle maailmalle ja yksi osoitus monien joukossa tästä on Tallinnan ytimessä tukikohtaansa pitävä Horricane, joka julkaisi ensimmäisen albuminsa The Lynch-Lawyersin nelisen vuotta sitten. Vielä tuolloin Horricane kuului varsin selvästi jonnekin death-metallin ja teknisen death-metallin lokeroiden välimaastoon, kun taas joukon tuore kakkosalbumi The End's Façade kuljettaa bändiä yhtä aikaa sekä erikoisempiin että tavanomaisempiin suuntiin.

Horricane ei edusta ihan yhtä tunnistettavaa tai omalaatuista meteliä, kuin mitä Eestin maalta on toisinaan kuultu. Sen sijaan The End's Façade tarjoaa jämerän kolmevarttisen läskiä death-metallia ja tällä kertaa hieman suoremmassa muodossa, kuin Horricanen debyytillä. Bändin soundi on kasvanut massiivisemmaksi ja lähenteleekin nyt yhä selvemmin nimenomaan brutaalin death-metallin piirteitä koukeroisemman väännön sijaan, mutta ihan suoraviivaisimmaksi mahdolliseksi rymistelyksi Horricane ei ole kuitenkaan muuttunut. Pitkin albumia voi nimittäin huomata, kuinka kuultavat muhkeat sävellykset kätkevät pintansa alle toisinaan hieman kieroutuneempia melodioita, välillä aavemaisiakin tunnelmia ja ennen kaikkea industrialmaista massaa. Tämä puoli The End's Façadesta jää kuitenkin pääosin sivuosaan, minkä voi huomata varsin silotellusta tuotannosta, nimimerkillä ERX kulkevan vokalistin ääntelyn tasapaksuudesta ja jopa hieman puuduttavasta kokonaisuudesta.

Ennen kuin The End's Façaden summaaminen alkaa vaikuttaa liian kielteiseltä, on kuitenkin korostettava sitä, kuinka Horricanella on hieman tasaantuneesta ilmaisusta huolimatta edelleen hallussaan oman soundinsa siemen. Tämä ei kuulu koleissa riffeissä ihan täydellä mahdollisella voimalla, mutta erityisesti lead-kitaroiden, erinäisten soolojen ja koskettimien yhteistyö suurimman vallien taustoilla luo The End's Façadelle omanlaistaan painostavaa tunnelmaa, jolloin Horricane ei ihan putoa sinne nykyaikaisen jäykän death-metallin sudenkuoppiin. The End's Façade onkin parhaimmillaan hieman yllättäen albumin loppupuolella karuja tunnelmia korostavissa The Devil Hides in the Fumesilla, Perimeter of Hatella ja Psychotic Ragella, joiden ohella myös vekkuli Samael coverointi Rain osoittaa omalla tavallaan, mistä nykyisessä Horricanessa on kysymys. Kokonaisuutena albumi ei välttämättä pääse ihan tavoitteisiinsa, muttei toisaalta jää kauaksikaan niistä.

Nyt kun Horricane on kahdella albumillaan tuonut esille taitonsa luoda sekä kieroutunutta death-metallia että brutaaliudessaankin monitasoista äärimetallista rymistelyä, voi bändin kolmannelta albumilta odottaa hyvinkin vahvoja näyttöjä, mikäli näiden suuntauksien parhaat puolet saataisiin tuossa pisteessä yhdistettyä. Tällä erää The End's Façade on kenties pienimuotoinen pettymys suhteellisen mainion debyytin jälkeen, mutta on samalla monta astetta kiinnostavampaa, kun monien äärimmäisen brutaalia blastbeat-jyräystä tuuttaavien bändien tarjonta keskimäärin. Jos The End's Façade hengittäisi kaiken massiivisuutensa ohella hieman enemmän, voitaisiin puhua vieläkin kiinnostavammasta albumista, Horricanen jäädessä hieman aiempaa kasvottomammaksi bändiksi.