Eleniumiin tuli törmättyä melko väärään aikaan, väärää tietä ja väärällä tavalla. Tuskin vääriä teitä musiikkiin tutustuessa on oikeasti edes olemassa, mutta kun Eleniumin kaltainen toisen albuminsa julkaissut yhtye tuli itselleen ajankohtaiseksi vasta vokalisti Jukka Pelkosen Omnium Gatherum kiinnityksen myötä ja uusin levy Caught In A Wheel pääsi tehokuunteluun vasta siinä vaiheessa, kun kaksi viidesosaa kiinteimmästä bändistä otti eron kokoonpanosta, ei ajoitus ollut mikään kaikkein kuninkaallisin. Jo vuonna 1995 ensimmäisessä muodossaan perustettu Elenium julkaisi joka tapauksessa tänä keväänä toisen albuminsa Caught In A Wheelin neljä vuotta debyyttikokopitkä For Givingin jälkeen, mitä edeltäneisiin aikoihin sisältyikin sitten runsaasti demotuksia ja lyhytsoittoja. Mistään kovin tuoreesta kokoonpanosta ei siis ole kyse ja vaikka Eleniumin tila onkin tällä hetkellä harvinaisen epävakaa molempien kitaristien uupuessa kokoonpanosta, edusti yhtyeen anti ainakin tuoreella kakkoslevyllä hyvinkin mielenkiintoista jälkeä jossakin melodeathin ja progressiivisen metallin välimaastossa. Tämähän voi tietenkin tarkoittaa ihan mitä tahansa, joten eiköhän sukelleta hieman syvemmälle.

Caught In A Wheel oli alusta alkaen hämmentävä kokemus lähinnä sen mielenkiintoisen kaaren takia. Jos Eleniumin kakkosalbumilta nimittäin kuuntelee vain alkua tai loppua, ei voi saada oikeastaan kovinkaan selvää käsitystä kokonaisuudesta, vaikkei takkia todellakaan käännetä kokonaan. Eleniumin peruspohjana toimii melko koukeroinen death-metal, jota höystetään sopivanlaisella melodisuudella ja silti ärhäkällä otteella. Anti ei ole kovin vaikeaa sisäistettävää yksittäisten kappaleiden tasolla, sillä Elenium luottaa tiukkaan riffitarjontaan, sopivanlaiseen melodisuuteen ja teknisyyteen melkoisen hienolla tasapainolla, vailla kokonaiskuvan monimuotoisuus hieman heitteleekin. Albumin alussa kappaleet ovat nimittäin huomattavasti sen loppua yksioikoisempia ja tämä korostuu erityisesti siinä, kuinka kummitusmaiset koskettimet hiipivät levyn edetessä mukaan yhä suuremmalla roolilla ja lopulta käykin harvinaisen selväksi, kuinka se kaikkein monikerroksisin Elenium toimii myös kaikkein parhaiten. Pohjimmiltaan Caught In The Wheel on kuitenkin kaikin tavoin onnistunut levy, jolla kuullaan tasaisen laadukkaita vokalisointeja, taitavaa soittoa ja jatkuvasti viljeltäviä erilaisia koukkuja, mutta kieltämättä levyn kiusallinen kaari yhdistettynä hieman heppoiseen tuotantoon herättää toivoa jopa vielä vankemmasta kokonaisuudesta.

Ulkopuolisena on tietenkin mahdotonta arvata, sisältääkö Caught In A Wheel jonkinlaisen teeman ja onko sen sävellyksien kasvavuus suunniteltua, mutta jälkimmäisenä mainittu seikka nousee todellakin levyllä lopulta pieneksi riippakiveksi. Humanin, Challenger Of Gravityn, The Escalatorin ja Of The Man Who Diedin kaltaiset kappaleet etenevät kyllä räväkästi ja tekevät varsinkin aluksi vankan vaikutuksen, mutta kun albumi etenee kohti loppuaan, käy ilmi melko omituisella tavalla, kuinka Elenium ei ainakaan näillä kappaleilla hyödynnä läheskään koko repertuariaan. Viimeistään Twelvesta alkaa nimittäin kasvu yhä kovemmille tasoille ja Caught In A Wheel, Trail Of Beggars, Eyes Grow Colder ja Velocity kasvattavat panoksia jatkuvasti, kunnes levystä jää käteen lähinnä omituisella tavalla ristiriitaisia ajatuksia. Toisaalta koko albumi potkii oikein mukavasti, mutta kun loppupään sävellyksiltään kattavammat kappaleet ovat jäljeltään huomattavasti levyn alkupään kappaleita parempaa luokkaa, ei tämä jää mitenkään huomaamatta. Lopulta osa kappaleista pääseekin kuivumaan hieman toisien rinnalla ja Caught In A Wheel sisältääkin monen tasoisia kappaleita aina melko keskiluokkaisista vedoista melko huimiinkin sfääreihin, jolloin kokonaisuus ei ehkä tavoita sitä tasavahvuutta, jota siltä olisi saattanut parhaimmiston puolesta odottaa.

Tällaisia albumeita tulee kieltämättä vastaan hyvin harvoin, eikä mieleen tule itse asiassa kovinkaan montaa kertaa, kun jokin albumi olisi haljennut näin selvästi muutamaan osaan. Maailmassa on olemassa paljon levyjä, jotka ovat kaksijakoisia sävellyksien laadun tai vastaavien yksityiskohtien puolesta, mutta harvemmin bändi onnistuu rikastuttamaan omaa tyyliään saman levyn sisällä niin paljon, että aluksi hyvin toiminut yksinkertaisempi anti tuntuu lopulta monipuolisempien kappaleiden rinnalla hieman tavanomaiselta. Elenium on kuitenkin onnistunut tekemään näin, sekä hyvässä että pahassa, mutta onneksi albumi ei sentään jakautunut yhtään tämän selkeämmin. Caught In A Wheel onkin kokonaisuutena tietyllä tavalla vankka, mutta jos levyn loppupään tasoista materiaalia olisi kuultu koko kymmenen kappaleen ajan, olisi albumi saanut varmasti tyydyttävän potin sijaan vähintään hyvät pisteet, ellei jopa kiitettävät. Tämä jos mikä riittänee kertomaan siitä pienestä ristiriidasta, joka albumilla elää jatkuvasti, vaikka pohjimmiltaan Eleniumin koukeroinen ja silti melodisellakin tavalla veikeä metalli edustaa juuri sitä, mitä tässä lajissa haluaisikin jatkuvasti kuulla.