Muutamia vuosia sitten kotimainen Vanguard nousi Wacken Metal Battlen ja Armageddon Musicilta saamansa levytyssopimuksen myötä esille Suomessa lähinnä kaikkien muiden ansioidensa, paitsi itse musiikin ansiosta. Kaiken tämän keskellä monilta saattoikin unohtua, kuinka vahva konsepti Vanguardin taustalla huokui ja viimeistään yhtyeen toisen albumin Hydralchemyn voisi toivoa muuttavan tilannetta. Vanguardin vokalistit J. Grym ja Suvi G. saapuivat kertomaan yli kymmenvuotisen tarinan Vanguardin takana, joka kätkee sisälleen niin hitaan nousun, räjähtävän alun, laahaavat välivuodet kuin sitäkin räväkämmän uuden tulemisen, jonka seurauksena bändin tuorein hengentuotos ei edusta mitään muuta, kuin puhdasta Vanguardia kaikessa monipuolisuudessaan.

Nyt vuonna 2009 Vanguard saavuttaa yhtä aikaa sekä kymmenen vuoden iän että toisen albuminsa mittapuun, mikä kertoo tietenkin siitä, kuinka bändin taustalta löytyy historiaa paljon ja sitäkin värikkäämmin?

J. Grym: Oikeastaan Vanguard sai alkunsa siitä, että bändin perustamisen aikoihin 90-luvun lopulla ei ollut olemassa ihan tarpeeksi juuri sellaista tietynlaista musiikkia, jota itse kaipasi elämäänsä. Onhan sitä tullut kuuluttua kaikenlaisiin porukoihin ja bändeihin jo kouluajoista alkaen, mutta Vanguardissa ajatuksena oli alusta alkaen lähestyä tietynlaista metallia hieman orgaanisemmasta kulmasta klassisine soittimineen ja erilaisten laulajien merkeissä. Aluksi Vanguard oli aika monen vuoden ajan vain bändin sisäinen oma pieni harrastuksemme, jota ei edes yritetty viedä mihinkään pidemmälle ja kokoonpanoakin haimme aika kauan. Naislaulajaakin haettiin lopulta peräti kolmentoista ehdokkaan joukosta, kunnes se oikea löytyi. Samoihin aikoihin myös muu kokoonpano alkoi vakiintua sille mallille, että meitä oli lopulta seitsemän samanhenkistä soittajaa kasassa ja vasta siinä vaiheessa aloimme edes ajattelemaan demottamista tai bändin pidemmälle viemistä.

Vanguardin yhden siemenen piillessä liian harvalukuisessa musiikissa lajissaan juuri 90-luvun jälkipuoliskolla onkin luontevaa edetä siihen, mitä tämä bändille kipinän antanut kaivattu suuntaus edustajineen oikeastaan oli tuolloin?

J. Grym: Tuolloin se todellista poltetta herättänyt nelikko oli varmaankin Moonspell, My Dying Bride, Tiamat ja Type O Negative, sekä sieltä hieman rajummalta puolelta tietenkin Cradle of Filth. Jossain näistä bändeistä pitämisen keskellä syntyi se Vanguardin alkuvisio, mutta jo alussa kaikkien jäsenten hyvinkin erilaiset maut laajensivat kokonaisuutta. Taustalta alkoi nopeasti löytyä ainakin klassista musiikkia harrastavia ihmisiä, black-metallisempia tyyppejä, Metallican kannattajia, grungerockin palvojia ja niin edelleen, eli kaikke monen ääripään väliltä kyllä löytyi. Myöhemmin tietyllä tavalla suuntaa näyttivät myös Tristania ja Theatre of Tragedy, mutta oikeastaan ennemmin siinä mielessä, kuinka kaavoihinsa kangistunutta se näiden bändien ilmaisu oli hieman liian jyrkästi.

Vaikutteet ovat kuitenkin vain vaikutteita ja kymmenen vuotta tiivistää bändiä paljon, joten mikä näin kahden albumin myötä on tehnyt Vanguardista juuri Vanguardin, erottaen sen kaikista mainituista omaksi itsekseen?

J. Grym: Aika varhaisessa vaiheessa halusimme mukaan sellaista rockimpaa otetta ja muutenkin vapautuneisuutta, emmekä edes tavoitelleet sitä monien 2000-luvun alun goottimetallibändien ylimalkaista verikyynel-jäykistelyä mataline murinoineen, sopraanolauluineen ja kaavoineen. Noin muuten tähän ovat vaikuttaneet aina ne muutamat tärkeimmät aineksemme, eli mahdollisimman suuri kontrasti vokalisoinneissa sekä niiden välillä että eri tyyppisien laulujen sisällä, minkä lisäksi sello on ollut meille aina todella tärkeä instrumentti ja omalla tavallaan myös piano. Noin muuten kyse on oikeastaan aikalailla tästä meidän sekavasta joukostamme, jossa yksi tuo tähän kaikkeen Kirk Hammettia, yksi Alice In Chainsia, yksi Mozartia, yksi äärimetallia ja niin edelleen.

Oli Vanguard lopulta puhdasveristä goottimetallia tai ei, on bändillä myös asiaankuuluva visuaalinen puoli hallussaan aina ulosantia myöten, mikä lienee tärkeä asia myös Vanguardille itselleen jonkinlaisen puolivillaisuuden sijaan?

Suvi G: Se on ehdottomasti todella tärkeä asia meille ja tähänkin vaikuttaa aika hienolla tavalla se, kuinka erilaisia ihmisiä bändeihin kuuluu. Ei siinä olisi oikeastaan mitään mieltä, että tällaista musiikkia soitettaisiin keikoilla asti ilmeettömästi, kyllä sitä visuaalistakin puolta on oltava mukana aidosti. Onhan tämä tavallaan jäänyt omalta osaltaan meidän kahden hallitsemaksi asiaksi, koska emme halua että kuuden jäsenen bändissä kaikki näyttävät ihan erilaisilta, eli jonkinlainen yhteinen rintama siinä on oltava mukana. Sinänsä tätä ulkoasua ei ole kuitenkaan luotu tyhjästä, minkä sijaan tämä kaikki tulee ennemmin meistä itsestämme ja tältä me näytämme yleensäkin, mutta on mukana silti pientä pilkettäkin silmäkulmassa ja halua näyttää ehdottomasti Vanguardilta.

Toden teolla Vanguardissa alkoikin tapahtua vasta pitkällä 2000-luvun puolella, kunnes bändi nousi alkuaikoihinsa verrattuna lähes päinvastaisesti esille monella suunnalla Wacken-bändikilpailun ja debyyttialbuminsa johdosta.

J. Grym: Tässä vaiheessa sitä aikaa oli ehtinyt kulua jo ainakin neljä vuotta bändin perustamisesta Hiljalleen Vanguard alkoi liikkua eteenpäin vakiintuneen kokoonpanonsa voimin ja demojen myötä ei tullut sentään suoraa levytyssopimusta, vaan sen sijaan kutsu Wackenin metallibändiskabaan ja kuten historia kertoo, nousimme kahdentoista bändin joukosta lopulta voittajiksi ja sen aikainen Armageddon Music meidät voiton ansiosta myös signasi. Avokätisesti uusi levy-yhtiömme lennätti meidät Hampuriin äänittämään ensimmäistä albumiamme ja näiden sessioiden aikana äänitimme oikeastaan kaikki eheät kappaleet, joita Vanguardilla oli tuolloin ylipäänsä olemassa. Keikat Wackenia myöten seurasivat tietenkin levyä, kunnes olimme jälleen monella tapaa lähtöruudussa.

Mainitun bändikilpailun voitto leimasi Vanguardin pitkäksi aikaa jopa niin pitkälle, että se jätti huomiossaan ensimmäisen albuminkin taakseen, eikä asian jatkuva pyöritteleminen ollut varmasti pidemmän päälle suotuisaa?

J. Grym: Kyllä tuon kilpailun voitto oli aikanaan ja on edelleen todella hyvä katalyytti Vanguardille, koska tässä muutaman vuoden ajan on eletty niin selvästi muutosten aikaa musiikissa ja varsinkin siihen liittyvässä bisneksessä, että olihan se hauskaa edetä niin sanotun vanhan formaatin mukaan ja tulla oikeasti signatuksi sekä lennätetyksi muualle varta vasten levyttämään. Jos emme olisi voittaneet tuota skabaa, emme olisi varmasti kokeneet tätä kaikkea. Itse voitto oli ehdottomasti hyvä asia, vaikka se aiheuttikin aika paljon ylimääräistä sähläystä jälkikäteen ja aiheutti meille jopa pientä paikallaan polkemista muutaman vuoden ajaksi. Kun vaakakupeissa on asian liiallinen vatvominen ja nämä kaikki kokemukset Wackenien tavoin, ei asia jää ainakaan minulle epäselväksi.

Soitettuaan yhden kerran Wackenissa demobändinä ja myöhemmin vielä toistamiseen levyttäneenä joukkona, julkaisi Vanguard tällä välillä myös viattoman debyyttinsä Succumbran, josta bändi itse on varmasti saanut jo vuosien aikana etäisyyttä?

J. Grym: Sanotaan näin, että siinä vaiheessa kun tämä toinen albumi tuli ulos, huutelimme kaikki kilpaa, kuinka se kirottu ensimmäinen albumi heitetään nyt ikkunasta ulos, poltetaan tai hävitetään muuten vain olemassaolosta. Se oli ensireaktio tuolloin asiaa ajatellessa ja ei sitä oikeastaan tarvitse kaunistella siitä yhtään, sillä aikamoista amatööripaskaahan levy kokonaisuudessaan on noin musiikillisesti ja teknisesti. Nyt kun aikaa on kulunut vähän ja Hydralchemylta on hälvennyt se pahin uutuudenviehätys, on Succumbran pariinkin palannut muutamaan otteeseen ja kyllä sieltä löytää todella paljon mieltä lämmittäviä asioita, vaikka lähes kaikki levyllä onkin vähän pökkelöä. Sieltä löytyy sitä pientä sydäntä ja tekemisen iloa, joka monelta osalta peittää albumin pahimmat puutteet.

Suvi G: On Succumbralla edelleen se ihan oma sielunsa, joka erottaa sen aika vahvasti kaikin tavoin seuraajastaan. Henkilökohtaisesti en taas kykene kuuntelemaan levyä jo pelkästään omien laulujeni takia. Tietenkin tämä on siinä mielessä hyvä asia, että tästä tietää kehittyneensä laulajana paljon muutaman vuoden aikana, mutta aikamoista punastelua levyn kuunteleminen on. Hyviä biisejä, melodioita ja varsinkin selloihin liittyviä juttuja levyllä todellakin on, minkä takia kappaleita ei hävetä soittaa keikoilla ollenkaan. Se on sellainen oma pieni maailmansa, joka on jäänyt taakse.

Aiempi lähtöruutuun palaaminen viittaa luonnollisesti Armageddon Musicin jakaantumiseen ja levytyssopimuksen menettämiseen, joka korvautui vasta viime vuoden lopulla uudella sopimuksella Shadow World Recordsin kanssa.

J. Grym: Bändien kannalta harmillisestihan Armageddon Musicin kohdalla kävi niin, että yhtiön perustaneet ja omistaneet Sabina Classen ja Lars Ratz päätyivät muutamia vuosia sitten halkaisemaan yhtiön puoliksi. Tämän hajoamisen aikana muutamia bändejä Vanguard mukaan lukien putosi pois molempien yhtiöiden listoilta. Olimme tämän jälkeen jonkin aikaa omillamme ja päätimme alkaa tehdä toista albumia itseksemme, miettimättä sen kummemmin tulevaa levy-yhtiötämme tai albumin julkaisun vaikeutta. Demotimme aluksi pari biisiä ja yritimme onkia diiliä itsellemme, mutta mistään ei tullut oikein selkeää vastausta. Teimme lopulta koko albumin valmiiksi asti täysin kompromissitta ja venyihän tämä aikataulu aika paljon, minkä takia Hydralchemya hiottiin lopulta peräti vuoden ajan. Lopulta päädyimme tukemaan suomalaista kantaamme kotimaisen levy-yhtiön voimin ja pitää asiat tuttavapiirin sisällä, minkä ansiosta Shadow World Records oli se hienoin vaihtoehto.

Succumbran jälkeen Vanguard ehti kypsytellä toista albumiaan jopa kahden demon ja muutaman vuoden verran, minkä aikana tuli varmasti harvinaisen selväksi, mitä albumilla halutaan tavoitella ja mitä ei.

J. Grym: Ensimmäisen albumin sloganina toimi halu tehdä orgaanista musiikkia, kun taas nyt Hydralchemyn päämääränä oli tehdä hyvä levy. Se oli varmasti suurin ero lähtökohdissa, mutta tietenkin tähän vaikutti myös rytmiryhmän vaihtuminen ja erityisesti Tonmi Lillmanin astuminen mukaan bändin kuvioihin. Tonmi on niin käsittämättömän lahjakas tuottaja ja muusikko, että mies on kyllä ihan oma pieni jättiläisensä näissä kuvioissa ja tämä toimi omanlaisenaan siunauksena Vanguardille. Tässä yhdistyi kaksi tärkeää asiaa albumin suhteen, eli saatoimme tehdä kappaleet huolella valmiiksi asti ja silti Tonmin avulla asiat pysyivät kurinalaisempina. Tähän kuuluivat myös nuo kaksi Tonmin kotona äänitettyä demoa, jotka olivat eräänlaisia konkreettisia muistiinpanoja valmistelun varrelta.

Suvi G: Yksi tärkeä ero näiden albumien välillä syntyi myös siitä, kuinka Succumbralle kaikki kappaleet oli tehty monen vuoden aikana lähinnä jammailemalla. Varsinaisia päämääriä ei siis tuolloin ollut luomistyön keskellä, kun taas Hydralchemya tehtiin selvästi ammattitaitoisemmin ja määrätietoisemmin. Tietenkin asiat muuttuivat levyn varrella varsinkin sävyiltään, mutta pääasiassa meillä oli tällä kertaa mielessämme albumi jonka haluamme luoda ja etsimme lähinnä keinoja tämän kokonaisuuden toteuttamiselle, emmekä niinkään antaneet sen rakentua valmiista palasista itsekseen.

Mitä ilmeisimmin koko Hydrachemy syntyi muutaman vuoden valmistelustaan huolimatta huomattavasti tiiviimmällä aikavälillä kuin edeltäjänsä, mikä kuuluu kiteytyneisyytenä myös itse musiikissa kaikin puolin?

Suvi G: Kyllä koko Hydraclhemy taitaa olla syntynyt karkeasti sanottuna aikavälillä 2005-2008, keskittyen erityisesti tuon ajan loppupäähän ja kokoonpanon tiivistymiseen. Ero on kyllä aika huima, kun ottaa huomioon, kuinka Succumbralla sitä materiaalia oli aina sieltä vuodesta 1999 saakka, ellei vähän kauempaakin! Succumbra itsessään innosti omalla puolittaisella onnistumisellaan tekemään paljon uutta musiikkia melkein heti sen valmistuttua ja tuona aikana syntyikin paljon pohjia Hydralchemylle, joka sai kuitenkin muotonsa vasta myöhemmin. Jollain tavalla koko albumin tekemisen tunnelmat olivat hyvin erilaiset, kun Succumbran kohdalla vielä teimme musiikkia hyvin pitkälti fiilispohjaisesti ja nyt taas Hydralchemylla keskityimme tietoisemmin kokonaisuuteen.

Vaikka Vanguard ehti levyjen välillä kutistua seitsenhenkisestä kokoonpanosta vain kuusihenkiseksi, on näinkin suurella joukolla oma vaikutuksensa säveltämiseen, joten miten tämä oikeastaan Vanguardissa tapahtuu?

Suvi G: Tässäkin tuli aika selvää eroa nyt kahden levyn välille. Succumbralle teimme hyvin pitkälti kaikki biisit yhdessä alusta loppuun. Nyt Hydralchemylle puolestaan teimme osan kappaleista tällä tavalla, mutta ainakin pari kolme kappaletta tulivat taas suhteellisen valmiina eri jäseniltä. Tämä luo levylle aika selkeää monipuolisuutta, kun mukana on paljon erilaisia näkemyksiä Vanguardista, jotka kuulostavat kaikki silti ehdottomasti Vanguardilta. Aiemmin jokaisella seitsemällä oli oma sanansa sanottavanaan jokaisesta biisistä, mutta nyt aina se jokaisen yksilön alkuperäinen luoja sai pitää sen oikeuden viimeiseen sanaan. Monessa muussa tapauksesta tästä olisi saattanut syntyä aikamoinen sekametelisoppa, mutta Hydralchemy on oikeastaan yhtenäisempi kuin Succumbra.

Monien metallibändien tyylin vastaisesti Vanguardin sävellykset eivät nojaa edes pääpainoltaan ainoastaan kitaroihin, minkä sijaan kielirintama, vokalisoinnit ja klassiset soittimet saavat kaikki aivan omanlaisensa rooli kokonaisuudessa.

J. Grym: Sehän on aika subjektiivinen asia musiikissa kuin musiikissa, kuunteleeko enemmän sitä melodisempaa vai rytmillisempää osastoa, puhumattakaan vokalisointeihin keskittymisestä. Kyllä itse sanoisin että kappaleet ovat pohjimmiltaan kitarapohjaisia, eli ensimmäisissä demotuksissa kaikki lähtee nimenomaan riffeistä ja vasta sen jälkeen kokonaisuus alkaa rakentua siihen ympärille lauluineen ja klassisine soittimineen. Kitarat monesti vievät kaiken pohjana Vanguardin musiikkia eteenpäin, minkä ohella sellokin on toisen kitaran korvaajana tavallaan komppisoittimena melodisen ohella. Kokonaisuuden kannalta mikään soitin tai kumpikaan laulutyypeistä ei ole niin sanotusti ykkösinstrumentti, jolloin yhden lead-instrumentin sijaan Vanguard on ehdottomasti osiensa summa.

Succumbran herätettyä nykyisellään aavistuksen ristiriitaisia ajatuksia, muodostui Hydralchemysta syystäkin erilainen kokonaisuus edeltäjäänsä verrattuna, mutta miten paljon albumi lopulta debyytistä eroaakaan?

J. Grym: Sävellyksellisesti levyjen välillä on aika hurjakin ero ihan kaikessa, puhuttiinpa sitten sävellyksellisistä tai teknisistä asioista tai vaikka ihan vain rytmiikasta tai melodioista. Succumbralla meillä oli taustalla sellainen osittain onnistunutkin idea luoda koko bändille sellainen yhteinen massa, jossa pahimmillaan kaikki soittimet saattoivat soittaa yhtä aikaa lähestulkoon sooloa tai ainakin, kun taas nyt painotimme asioita paljon enemmän jokaiselle soittimelle vuorollaan ja tämänkin takia albumi hengittää huomattavasti edeltäjäänsä enemmän. Succumbra oikeastaan maalaili tämänkin ansiosta enemmän, kun taas Hydralcemy on häikäilemättömämmin rokkaavampi, tarttuvampi ja samalla myös aggressiivisempi albumi, mikä oli oikeastaan tavoitteenakin koko ajan.

Suvi G: Itselleni tulee tietenkin omahyväisyydestä huolimatta ensimmäisenä mieleen omat suoritukseni, jotka ovat nyt Hydralchemylla ihan eri tasolla aiempaan nähden. Muista asioista mieleeni tulee lisäksi mieleen Succumbran liiankin pitkälle viety orgaanisuus, josta emme luopuneet edes koskettimien kohdalla, kun niiden korvaajana toimivat läpi koko levyn juuri kuorot. Nyt noin puolessa välissä levyn tekemistä Tonmin mukaan tultua varsinkin pianot ja koskettimet muuttuivat todella paljon ja siitä tietystä yksitotisuudesta luovuttiin, kun kaikki tapahtui musiikin ehdoilla puristisuuden sijaan.

Kaikkien Vanguardilaisten osallistuttua entistä laajemmin säveltämiseen, syntyi albumillekin aiempaa suurempia kontrasteja kappaleiden välille, minkä myötä mukana on hyvinkin erilaisia ääripäitä tyylillisesti ja sävyllisesti.

J. Grym: Koko albumin suhteen pääsi käymään aika jännästi niin, että kykenimme periaatteessa samoja elementtejä käyttämällä luomaan hyvin erilaisia kappaleita. Tämä ajatus oli ilmoilla oikeastaan jo Succumbran aikoihin, kun monissa arvioissakin sanottiin osasien olevan kyllä kohdallaan, mutta kappalemateriaalin taas ihan liian tasapaksua. Debyytistä viisastuneina lähdimme luomaan levylle paljon vahvempaa dynamiikkaa ja jos albumia nyt kuuntelee, niin voihan sieltä löytää Vanguardmaisella tavalla monenlaisia kappaleita Whisperin rokkaavuuteen, Ouijan kummitusjunamaisuuteen ja lähes radioystävälliseen Scioniin saakka. Hydralchemyn hienoin ulottuvuus piilee siinä, kuinka erilaisia tunnelmia saimme luotua samoista Vanguardmaisista aineksista.

Yksi Vanguardin soundin luojista on ehdottomasti sello, joka toisen kitaran korvatessaan asettaa sävellyksille toisaalta omia rajoituksiaan, mutta luo samalla myös ihan uudenlaisia mahdollisuuksia ja aivan omaa tunnelmaansa.

J. Grym: Se sellolle säveltäminen ja sellon muuhun äänimaisemaan sovittaminen ei itse asiassa ole niin vaikeaa tai kummoista, kuin voisi helposti kuvitella. Musiikkia kuin musiikkia säveltäessään sitä kuitenkin kuulee aina päässään sen kokonaisuuden, emmekä ole koskaan ajatelleet asiaa varsinaisesti niin, että sello olisi jollain tavalla kitaran korvaaja. Instrumentit ovat aina omia yksilöitään ja ne toimivat ihan tietyllä tavalla. Sellon kohdalla se toimii toisaalta omanlaistaan tummaa kauneutta Vanguardiin luovana ja toisaalta myös omalta osaltaan sellaista orgaanista massaa mukaan tuovana soittimena, jolle säveltämisessä ei ole oikeastaan mitään muuta mystistä, kuin sovittaa sen melodiat ja osuudet Suvin laulujen kanssa, niiden osuessa sävyltään aika usein samalle alalle.

Albumilla on mukana myös coveri Type O Negativen kappaleesta Black No. 1, joka tuo Vanguardin soundin esiin varsin konkreettisella tavalla, kappaleen kuulostaessa albumilla yhtä Vanguardilta kuin bändin omienkin kappaleiden?

J. Grym: Tällaisen coveroinnin kohdalla tulee mielestäni vastaan vielä tavallistakin enemmän se meidän vahvuutemme, eli se oma Vanguard-soundimme, jonka ansiosta voisimme soittaa vaikka Ukko-Nooan ja sekin kuulostaisi silti Vanguardilta. Type O Negative on ollut pitkään meille todella tärkeä bändi ja nimenomainen Black No. 1 on ollut jopa tavallista henkilökohtaisemmalla tavalla läheinen kappale, jonka coveroiminen tuntui luontevalta. Omalla tavallaan asiaan vaikutti sekin, ettei nimenomaista kappaletta oltu vielä coveroitu ainakaan suuremmin. Päätimme jo ihan alussa, ettemme vain lähde soittamaan kappaletta meidän omalla kokoonpanollamme, minkä sijaan teimme siitä samalla tavalla coverin, kuin Type O Negative tekisi jostain muusta. Muutimme sen Vanguardiksi.

Suvi G: Päätimme mennä tuossa juurikin niin pitkälle, kuin mitä Type O Negative on vuosien varrella osoittanut. Siinähän on kuitenkin bändi, joka on omalla mustalla tavallaan naureskellut aina sekä itselleen että muille. Tuossa coverissa onkin piilotettuna kaikenlaista pientä ja jopa pientä irvailua on mukana, jolloin Type O Negativen henki on oikeastaan todella vahvasti mukana jopa tuossa tavassamme coveroida bändiä. Se on yhtä lailla tribuutti kuin coveri omalla ironisella ja itseironisella tavallaan, mutta parastahan tässä on se, kuinka hyvin kappale silti uppoaa kokonaisuuteen.

Karkean naislaulujen ja äärimetallisempien ääntelyjen jaon ohella myös erilaisten äänien sisällä kuullaan Hydralchemylla hyvinkin paljon variaatioita, puhumattakaan niiden harvinaisen lujista yhteensovituksista.

J. Grym: Nämä meidän vokalisoinnit ovat itselleni yhtä erilaisia instrumentteja, kuin vaikkapa kitarat ja rummut ovat keskenään. Molemmat laulutavat ovat toki verbaalisia, eli sanoillahan niissä tulkitaan omilla tavoillaan, mutta en lähtisi edes Vanguardin tapauksessa puhumaan minkäänlaisista duetoista tai edes stemmoista. Sävellyksellisesti erilaisten vokalisointien sovittaminen tapahtuu siis oikeastaan samalla tavalla kuin kaikki muukin Vanguardissa, eli puhtaasti fiiliksien pohjalta on hyvin nopeasti selvää, mihin sopii hiljaisempaa laulua, korkeampaa laulua, rääkymistä, huutamista tai vaikka sitten mörisemistä. Emme mieti koskaan sitä, että laulujen tulisi olla jonkinlaisessa tasapuolisessa roolissa ja tarkalleen 50% molemmille, minkä sijaan laulutkin syntyvät musiikin ehdoilla.

Suvi G: Itselleni tärkein ero Succumbran ja Hydralchemyn välillä liittyy juuri lauluihini, koska nyt tälle levylle omat osuuteni olivat oikeasti joko itseni säveltämiä tai minulle tehtyjä. Succumbran kohdallahan asia ei vielä näin ollut, kun laulajia oli ehtinyt liikkua bändissä jo monia ajan kanssa. Voin väittää että on minulta todella paljon sanottu, jos totean olevani tyytyväinen vokalisointeihini nyt Hydralchemyn kohdalla, sillä en niin todellakaan kovin helposti sano. Laulujeni suhteen tärkeää on ollut myös se, että ne eivät ole sitä ihan tavallisinta sopraanoa tai goottivinkumista.

Jos vokalisoinnit eivät perinteisestä lähtöasetelmastaan huolimatta ole sitä ihan tavallisinta jälkeä goottimetallissa, voi samaa sanoa myös sanoituksista, joista löytyy runsaasti syvyyttä erilaisilla teemoilla?

J. Grym: Sanoituksissa koettiin varmaankin erikoisimpia ilmiöitä albumin teon suhteen, enkä tiedä vieläkään onko se hyvä vai huono juttu. Eli halusin ihan kirjoitusteknisistä syistä luoda tällaisen aika erikoisen tekniikan niiden tekemiseen. Suurin osa sanoituksistahan tulee edelleen minulta päin, poislukien balladin Untold, josta Suvi on puolestaan pääosin vastuussa. Itse en halua tehdä kielellisesti moderneja sanoituksia, mutta hämärämmäksi Hydralchemy meni siinä vaiheessa, kun pyrimme sekoittamaan samoihin biiseihin usein kahta ihan eri teemaa ja saada ne sekä sanallisesti että merkityksellisesti osumaan yksiin. Siitä syntyi aika omituisia lopputuloksia, mutta samalla laulut liittyivät aina eniten musiikkiin, puhuttiinpa sitten tavutuksiin tai vaikkapa jo oikolukuun.

Lähemmäksi pintaa noustaessa tulevat esille albumin hyvinkin omalaatuiset kannet, joiden todellinen merkitys ja tarina niiden synnyn takana ei välttämättä aukea lainkaan ilman pientä opastusta kansien saloihin.

J. Grym: Itsehän me kannet hyvin pitkälti suunniteltiin ja itse asiassa molempien albumien kohdalla on käynyt samalla tavalla, eli kannet ovat menneet ihan viime hetkellä lähes täysin uusiksi. Myös Hydralchemyn kannessa pääosassa on Vanguardin logo, joka on meille todella tärkeä osa kaikkea visuaalisuuttamme. Noin muuten kannen teemassa pääosassa on vanha ystävämme absintti, jonka läpi Suvi oli hyvän ystävämme Terhi Ylimäisen kanssa kuvaamassa kokonaisen päivän ajan kaikenlaista, kunnes kansiin ja vihkoon saatiin tarpeeksi erilaisia tekstuureja ja elementtejä. Tottakai mukana on absinttikeiju, jonka piti alunperin selvästi suuremmalla koolla kansissa, mutta ihan lopussa päätimmekin, ettemme halua levymme kanteen keijua ihan niin suuressa mitassa.

Uusi albumi vie toivottavasti Vanguardin myös tien päälle ja jos nyt ei Wackeniin saakka, niin viimeistään Hydralchemyn voisi uskoa heijastuvan vähintään kotimaan keikkailuun ja ehkä jopa hieman laajemmallekin?

J. Grym: Tässä jonkin aikaa sitten teimme sopimuksen keikkalafka Sam's Agencyn kanssa, joka on ehkä aiemmin keskittynyt hieman enemmän Poets of the Fallehin ja Palefaceihin, mutta on nyt alkanut venyä hieman enemmän metallin saralle. Ei voi muuta toivoa, kuin että sitä keikkaa irtoaa ihan helvetisti! Ihan mukavasti tämä on lähtenyt kuitenkin käyntiin, kuin Hydralchemyn jälkeen soittelimme muutamia keikkoja ympäri Suomea Entwinen ja kumppaneiden kanssa. Tästä pidemmälle on vielä vaikeaa sanoa, mutta ainakin toistaiseksi hyvältä näyttää ja toivomme tietenkin vielä hieman enemmän mahdollisuuksia varsinkin festarien suhteen. Ulkomaisiakin festareita olisi mukavaa kiertää, mutta tällä kertaa sekään puoli ei ole meistä kiinni, eli ei auta kuin odotella ja seurata.

Kun suhde ensimmäiseen albumiin on mikä on ja Hydralchemy toimii tässä mielessä huomattavasti miellyttävämpänä kokonaisuutena, miltä pohjalta tulevat keikat tulevat rakentumaan noin settilistojen kannalta?

J. Grym: Veikkaan että tässä levyn julkaisun kieppeillä ja sen jälkeenkin tulemme soittamaan Hydralchemyn lähes kannesta kanteen jokaisella keikallamme. Olemme tässä viime aikoina kyllä soitelleet kaikenlaisia sekamelskakeikkojakin, ihan vain esitelläksemme uutta levyä ja samalla myös bändiä, joka on suomalaisille huomattavasti monia ulkomaita vieraampi tapaus. Setti tulee olemaan huomattavasti aiempaa kurinalaisempi siinä mielessä, että taustat tulevat nyt taustanauhoilta koskettimien siirryttyä sivuun. Sen verran on kyllä pakko sanoa omasta puolesta, että keikoista tulee varmasti nyt paljon mielenkiintoisempia meidän omalta ja samalla myös yleisön kannalta, kun materiaalia on käytössä enemmän ja samalla luonnollisesti myös monipuolisemmin.

Vanguardin musiikki antaa tyylillään hyvinkin paljon mahdollisuuksia visuaalisen puolen tuomiselle myös keikoille saakka, joten mikä periaate bändillä on tämän puolen suhteen ollut ja miten sitä tullaan jalostamaan tulevilla keikoilla?

J. Grym: Tärkeintä meille on keikkojen suhteen ollut aina niiden täysipainoisuus olosuhteista riippumatta, eli apukäsiä on oltava aina mukana tarpeeksi ja muutenkin asioiden on oltava kohdallaan. Tämän mahdollistamiseksi olemme käyttäneet keikkaliksamme aina kokonaisuudessaan itse keikan täysipainoisuuden varmistamiseksi. Meillä on mukana tuplasti ihmisiä itsemme mukaan lukien varmistamassa, että kaikki soundit toimivat, valot pyörivät oikein ja kaikki muukin on kohdlalaan. Kaikkiallahan ei voi tehdä mitä haluaa, mutta pyrimme koko ajan enemmän visuaaliseen ja tekniseen puoleen vaikka sitten omilla rahoillamme. Jollain tavalla en näe järkeä siinä, että yhdessä paikassa tarjotaan paras mahdollinen show ja toisessa sitten vähän sinne päin.

Kun kerran Vanguardilta löytyy keikkakokemusta omalla tavallaan enemmän kuin monelta muulta, mukaan lukien kaksi keikkaa Wackenissa, onko tullut jo selväksi, millaiset keikat bändin itsensä puolesta ovat niitä otollisimpia?

J. Grym: Karkeasti on helppoa sanoa, että itse asuisin hyvin mielelläni kiertueella ja soittaisin ehdottomasti mieluummin 10 000 klubikeikkaa, kuin yhden keikan 10 000 ihmiselle. Noin muuten kaikki on ollut meidän keikoillamme kiinni paikkojen puitteista ja onhan se mennyt niin monesti, että mitä paremmat puitteet ovat olleet, sitä parempi on ollut myös show. Tällä hetkellä olemme kuitenkin onnistuneet tunkemaan tämän saman Vanguardmaisen formaatin sekä pienimmille klubien lavoille kuin suurimmillekin festarilavoille ihan yhtä hyvin, joten usko että meille tulisi ongelmia, vaikka soittaisimme huomenna Olympiastadionilla tai Lepakkomiehessä. Kaikkien bändien kohdalla tämä ei onnistuisi, mutta Vanguardin kanssa ei ole tuntunut siltä, että olemme väärässä paikkassa.

Kahden ensimmäisen Vanguard-albumin välillä ehti todellakin kulua yli kolme vuotta, mitä tulee tuskin tapahtumaan nyt, kun bändin kannalta asiat ovat paremmalla, kurinalaisemmalla ja kantavammalla mallilla kuin aiemmin.

J. Grym: Meille itsellemme sopisi kyllä ehdottomasti, että Vanguardilta ilmestyisi yksi albumi vuodessa. Valitettavasti tällaiset asiat eivät vain ole bändin käsissä, kuten nämä pari vuotta meille aika hienosti kertoivat. Sen kuitenkin voin sanoa, että Vanguard on kuolematon konsepti, joka tulee elämään vielä pitkään jo tässä muodossa. Jos kaikki olisi vain meistä kiinni, tekisimme paljon enemmän musiikkia, keikkoja ja kaikkea muutakin, mutta tällaiset asiat ovat kiinni jopa liiankin paljon säkästä ja tietenkin rahasta. Siinä ei auta muu kuin ottaa vastaan kaikki mitä saada voi.

Suvi G: Väittäisin että ainekset vieläkin paremmalle jatkuvuudelle ovat nyt paljon paremmin kasassa, kuin vaikkapa heti Succumbran jälkeen tai sitä ennen. Johtui se sitten näistä opettavaisista vuosita, toisesta albumistamme, kokoonpanostamme tai mistä tahansa, tuntuu Vanguard juuri nyt paljon kestävämmältä ja ammattitaitoisemmalta bändiltä. Jollakin tavalla se kaiken keskipiste on vain asettunut uomiinsa niin hienosti, ettei nyt tarvitse enää miettiä yhtään mitä teemme, vaan ennemmin saa keskittyä siihen luomiseen ja siihen, miten me kaiken haluamamme toteutamme.

Jos hieman Vanguardin tulevaa mahdollista kolmatta albumia spekuloidaan, niin millainen albumi silmissänne kiiluu juuri tällä hetkellä, kun takana on kaksi albumia ja edessä hieman aiempaa vakaampi tulevaisuus?

J. Grym: Vanguardin oma konsepti ja isommat puitteet siihen sidottuna. Kenties kolmatta albumia voisimme tehdä taas hieman yhtenäisemmin, eli kaikista onnistumisista huolimatta tuntuu juuri nyt siltä, että venytimme sitä itsenäisyyttä ja aikaa Hydralchemylla hieman liikaa. Ei se yhtään haittaisi, jos seuraavaa albumiamme voisimme työstää Nightwish-meiningillä, eli pistää puoli miljoonaa pöytään, elää studiossa puoli vuotta ja tehdä massiivisin Vanguard-albumi ikinä. Meiltä ei energia, luovuus tai halu lopu koskaan kesken Vanguardin suhteen, jolloin kolmannen albumin luonne on oikeastaan kiinni monista muista asioista. Joka tapauksessa se tulee kuulostamaan Vanguardilta, mutta miten suureellisesti tai alkukantaisesti, sen päättävät ystävämme onni ja valuutta.

Kun pöydän toiselta puolelta löytyy paljon musiikkimaailmaa eri näkökulmista nähneitä ihmisiä, onkin tuokion loppuun hyvä tuoda esille niitä suurimpia epäkohtia musiikkimaailmassa, jotka suorastaan huutavat muutosta.

J. Grym: Verrattuna muutaman vuoden takaiseen laahaamiseen, on nyt ihan viime aikoina itse asiassa alkanut tapahtua paljon myönteistä. Otetaan nyt esimerkiksi vaikkapa Universalin ja Youtuben välinen yhteistyö. Jos alamme pian olla siinä tilanteessa, jossa artistit ja levy-yhtiöt voivat entistä vapaammin ja aidommin hyötyä Youtuben kaltaisista ilmiöistä ihan konkreettisesti, väittäisin maailman ottavan pikku hiljaa kiinni kehittynyttä tekniikkaansa. Sen minkä lähtisin sen sijaan korjaamaan, olisi se tolkuton huonojen bändien signaaminen ja levyjen julkaiseminen, joka on päässyt uuden vuosituhannen puolella räjähtämään käsittämättömäksi. Eihän näin saisi tietenkään sanoa, mutta jos oikeasti nykyistä bändikatrasta katsoo, olisi siellä varaa karsimiselle hyvinkin paljon.





Vanguardin toinen albumi "Hydralchemy" julkaistiin 14.01.2009
Näytteitä albumilta MySpacessa: www.myspace.com/vanguardfinland
Yhtyeen kotisivut osoitteessa: www.vanguard.fi

Haastattelu © Korroosio.fi
Promokuvat © Terhi Ylimäinen
Livekuva © Toni Salminen

Haastatteli: Aki Nuopponen